Tekisi mieli kirjoittaa tänne jotain tosi nasevaa vaan eipä mitään tule mieleeni. Kirjoitusinto on ollut kadoksissa jo kauan ja ficit vain pölyyntyvät työpöydällä.

On ihan olematon olo. Ei tunnu yhtään siltä että olisin olemassa.
Sitä vaan miettii että olenko oikeasti tässä,
on tullut mietittyä koko ilta.
Kai mä oon.
Vaikka olinkin aika pahassa kunnossa viimeisten muutaman päivän ajan ja oli todella lähellä, etten olisi enää tässä. Huomasin taas miten helvetillistä elämäni on. Kaikki tämä perhehelvetti (joka sai alkunsa taas), itsetunto-ongelmat, ihmiset ja kaikki. Minä. Elämä vaan tuntuu olevan täyttä paskaa.
Jos koulussa menee hyvin, kotona menee huonosti. Jos kotona menee hyvin, koulussa menee huonosti.
Noin se on aina ollut. Noin se tulee aina olemaan.
Pahimmillaan kummassakin menee huonosti - muttei koskaan voi mennä kummassakin hyvin.
Tuntui siltä etten enää todellakaan jaksa, itkin, tein kaikkea pahaa, itkin, itkin ja itkin. Ja mietin.
Kai mä sitten vielä tässä olen. Vielä hetken.

Hú-hviss my little one, Ró-ró my crying one
Ligg-ligg my tired one, Rura sleeping one.